Tiedote 11.4.2025
Terveysturvallisen oppimisympäristön turvaamiseksi rakennuksessa on suoritettu toimenpiteitä. Tilanteen kehitystä seurataan kohdetarkastuksin sekä fyysisillä kohdekäynneillä että teknisin valvontavälinein.
Toimenpiteet lapsen oireilun ilmoittamisessa
Mikäli lapsi oireilee Paimelan koulu- ja päiväkotirakennuksessa, tulee huoltajan ilmoittaa oireilusta yksikön rehtorille tai lähiesihenkilölle ja mainita missä tilassa (päiväkodissa, esiopetuksessa vai koulussa) oireilua on tapahtunut. Ilmoituksessa tulee kuvata myös lapsen oireet.
Yksikön esihenkilö ohjaa varhaiskasvatusikäisen lapsen huoltajan olemaan yhteydessä omaan sote-keskukseen ja kouluikäinen lapsi perheineen ohjataan olemaan yhteydessä kouluterveydenhuoltoon.
Lisäksi esihenkilö tekee vikailmoituksen Tilapalveluiden järjestelmään, jonne ilmoitetaan tila, jossa oireilua on tullut sekä lapsen oireet.
Vaatteet voi tarvittaessa tuulettaa tai pestä
Paimelan koulun ja päiväkodin tiedotustilaisuudessa nousi esiin kysymys oppilaiden käyttämien vaatteiden käsittelystä kotona.
- Yleisesti ulkovaatteet, erityisesti lapsilla, altistuvat käytössä monenlaiselle epäpuhtaudelle. Koulun vaikutusta epäpuhtauksien muodostumiselle on vaikea lähteä erittelemään, toteaa Päijät-Hämeen ympäristöterveyden johtava terveydensuojeluinsinööri Mika Rouhiainen.
- Jos kotona haluaa asiaan vaikuttaa, niin vaatteet voi pitää muista erillään.
Mikäli huomaa vaatteisiin tarttuneen selvästi havaittavaa poikkeavaa hajua tai vastaavaa, vaatteiden tuulettaminen tai pesu on hyvä vaihtoehto. Pesussa huuhteluaineena voi suositella hajutonta huuhteluainetta, kuten pesuetikkaa, joka poistaa hajuja ilman keinotekoisia kemikaaleja.
Rouhiaiselle ei ole tullut ilmoituksia, että koululla olisi poikkeavaa hajua missään oleskelutilassa.
Ystävällisesti
Hollolan kunta
Julkisesti, opettajille, opiskelijoille, henkilökunnalle, huoltajille ja johtokunnalle